Ratsastustunnit

Yhteystiedot

Anna-Kaisa Kivimäki
&
Elina Hautamäki

hopealehdon@suomi24.fi

vuonohevostamma

Hopealehdon Estelle

s. 1.6.2013

e: Nala V i: Minor II

kasv&om: Elina Hautamäki & Anna-Kaisa Kivimäki
Erinomaisen luonteen omaava nuori vuonohevostamma, josta olisi tarkoitus tehdä tulevaisuuden monipuolinen käyttöhevonen. Liinu on ollut koko pienen elämänsä todella vaivaton, helppo ja kiltti käsiteltävä, mutta emänsä tavoin hieman häslä aika ajoin. Suhtautuu silti kaikkeen uuteen aina uteliaasti ja rohkeasti.

Kasvanut laumassa kahden muun varsan kanssa ja ollut sekä pihatossa että karsinassa. Rakastaa ihmisen huomiota ja hakeutuukin omaehtoisesti aina sinne missä joku voisi rapsuttaa. Lapset ja koirat ovat suuri kiinnostuksen kohde, kuitenkin positiivisessa mielessä.

Näyttelytulokset:

21.8.2014 Alavus tamma- ja varsanäyttely

8-7-8-7,5-8-7-7,5-8-7 yleisvaikutelma 7,5 II-palkinto

säkäkorkeus 133,5cm
lautaskorkeus 136,5cm