Ratsastustunnit

Yhteystiedot

Anna-Kaisa Kivimäki
&
Elina Hautamäki

hopealehdon@suomi24.fi

Ohjeita ratsastustunnille tuleville

Kun ilmoittaudut tunnille (sähköposti, puhelimitse, tekstiviestillä, fb:n kautta), kerro:

* nimesi, ikäsi, osaamistasosi, haluatko yksittäisen tunnin vai vakiotuntilaiseksi

* ilmoita myös tunnin ajankohta sekä mahdollinen toive kenttä/maasto

 

Tunnin peruutus on tehtävä VIIMEISTÄÄN edeltävänä päivänä, myöhemmin tehdyistä tai kokonaan tekemättä jätetyistä peruutuksista veloitetaan puolet tunnin hinnasta.

Tallille tulisi saapua noin. 30min ennen tunnin alkua, jotta ehtii laittaa hevosensa valmiiksi. Poikkeustapauksissa voidaan sopia myös toisin, jos tästä ilmoitetaan hyvissä ajoin.  

Pakkasraja -15 astetetta!

HUOM! Meillä on ehdoton painoraja 75 kg

Varusteet

* kypärä (tallilla on muutamia lainattavissa olevia kypäriä)
* ratsastukseen sopivat jalkineet, joissa on kunnon kanta (meillä on kaikilla hevosilla lisäksi turvajalustimet)
* ratsastushousut tai jotkut muut tähän tarkoitukseen sopivat housut (ei verkkareita eikä muita liukaspintaisia)
* ratsastushanskat
* lisäksi on hyvä jos sinulla on turvaliivi sekä oma raippa, etenkin maastoon ja vaelluksille lähtiessä, nämä eivät kuitenkaan ole välttämättömiä


Muuta oleellista tietoa turvallisuudesta ym

Talli on meillä hevosten koti ja paikka jossa niiden tulisi tuntea olonsa turvalliseksi. Tästä syystä vältetään turhaa metelöimistä ja juoksemista, pyritään hevosten läsnäollessa liikkumaan rauhallisesti ja laitumelle/tarhaan mennään vain luvan kanssa.

Kun hevonen laitetaan valmiiksi tuntia varten, pyydä neuvoa jos jokin asia askarruttaa tai et ole varma osaatko laittaa varusteet oikein. Väärin laitetut tai likaiset varusteet voivat aiheuttaa hevosille hiertymiä ja niiden paraneminen/hoitaminen on hidasta sekä työlästä.

Kun haet hevosen valmiiksi laitettavaksi, sido se ohjeiden mukaan kiinni neuvottuun paikkaan. Harjaa hevonen huolellisesti turvasta hännänpäähän sekä puhdista kaviot. Kiinnitä erityisesti huomiota satulan, suitsien ja suojien kohtaan. Tämän jälkeen laita suojat paikalleen ja satuloi hevonen kiristämällä vyö ensimmäisiin reikiin. Tässä välissä on hyvä ratsastajan valmistautua itse omien varusteiden osalta täysin valmiiksi. Viimeiseksi ennen kentälle menoa, laita hevoselle suitset päähän ja ota riimu pois.

Tunnin jälkeen ota hevoselta ensimmäisenä suitset pois, pue hevoselle riimu ja katso että hevonen on kunnolla kiinni sidottu. Tämän jälkeen ota satula ja suojat pois. Harjaa hevonen, puhdista vielä kaviot ja loimita ohjeiden mukaan sekä vie takaisin tarhaan/laitumelle. Tämän jälkeen puhdista kuolaimet ja tarvittaessa satulahuopa sekä satulavyö. Vie varusteet takaisin omille paikoilleen. Harjaa suojat huolellisesti ja laita harjojen kanssa takaisin kaappiin. Likaiset tai märät suojat viedään kuivumaan. Tämän jälkeen ehtii hyvin vaihtamaan omat vaatteet ja varusteet.